Arto Ketola

Olen keravalainen valokuvaaja. Perheeseen kuuluu puolisoni lisäksi tytär, kaksi koiraa ja kissa.

Kamera on liikkunut mukanani puolet elämästäni, ensin luonnossa ja myöhemmin useissa juhlissa. Olen valokuvannut häitä yli kymmenen vuoden ajan ja olen saanut ikuistaa toista sataa hääpäivää. Kuvaan ympäri Suomen vaikka tukikohtani on pääkaupunkiseudulla.

Käytän hyväkseni luonnonvaloa ja kuvissa on tärkeää ajattomuus, jotta kuvia on ihana katsoa myös usean vuoden jälkeen.

Kuviani on huomioitu kansainväliseisti ja lisäksi minut on palkittu esimmerkiksi Vuoden Luontokuva -kilpailussa.

Kilpailumenestys (parhaimpia sijoituksia):

  • 1. palkinto sarjassa teoksia luonnosta. Vuoden Luontokuva 2018.

  • 2. palkinto sarjassa linnut. Vuoden Luontokuva 2018.

  • 2. palkinto sarjassa kasvit ja sienet. Vuoden Luontokuva 2018.

  • 2. palkinto sarjassa maisemat. Vuoden Luontokuva 2018.

  • Kunniamaininta sarjassa Bird in its environment. Festival de l’oiseau et de la nature 2017 (Ranska).

  • Kunniamaininta sarjassa ihminen ja Luonto. Vuoden Luontokuva 2015.

  • Gaalayleisön suosikkikuva. Vuoden Luontokuva 2015.

about_banner_1.jpg